torstai 14. tammikuuta 2016

Vuoden vika viikko Kremsissä

Tiistaina oltiin sovittu tyttöjen kanssa, että pidetään pre-christmas dinneri, ja että kaikki kokkais jotain ruokaa omasta kotimaastaan. Alinan kans heti ensimmäisenä tuli mieleen karjalanpaisti! Ei siinä sit muu auttanut, kun hakea aineet kaupasta. Voi pojat!!! Koko kämppä tuoksui niin hyvältä sen ansiosta. Huh, ja maistuikin melkein kuin äitin tekemältä. ;) Kyllä kehtasi tarjota kavereillekin perunoiden kera.



Oltiin Natalian luona Suomi - Hollanti - Meksiko - Katalonia - Venäjä -vahvistuksien voimin. Oli jos jonkinmoista herkkua!! Kaikki oli tehnyt jotain oman kansallisuutensa herkkua. Quesadilloista lohirullaan ja poroon höstettynä tuorejuustolla. Maha tuli enemmän kuin täyteen. Loppuilta menikin pelatessa mafiaa. On muuten koukuttava peli. :D









Keskiviikkona meillä oli omat pikkujoulut kämppiksen, Julian, kanssa. Vaihdettiin joululahjat ja tilattiin intialaista mein vakkarista. Ne tietää jo mein osotteen siellä ulkoa hahah... Ups. Mutta, oli taas hyvät currykanat ja mangolassit. MUMS. Sain Venetsian opaskirjan joululahjaksi, siitä olikin hyötyä, koska mentiinn sinne Severin kanssa uudeksi vuodeksi. Ja mää oon vähän laiska kaivamaan kauheesti tietoa ennen lähtöä. Nyt ei tarttenu ku avata kirja. 


Torstaina järkkäilin synttärikemuja, sillä osa kavereista lähti jo perjantaina pois Kremsistä. Koko viikko on vaan tultu syötyä.. :-D Oli meinaa sacher-kakkua, juustoja, piparia, susupaloja, pätkiksiä, sipsiä ja suomalaisia dippejä, viinirypäleitä ja lohiwraprullia, sekä tietty glühweinia. Pelattiin taas porukalla mafiaa. :-D Ilta ei jatkunut ihan kauheen pitkään, sillä mulla oli aamulla luvassa se hullu presentaatio, josta olikin puhetta..









Heitettiin tosiaan noppaa luokan edessä perjantaiaamuna. Isoimman numeron saajat pitivät esityksen - luonnollisesti, synttäreiden kunniaksi minä (ja kollegani.) Esitys kuitenkin meni oletettua paremmin ja oli kyllä hyvä fiilis sen jälkeen!! Oikein voittaja fibat. Lähdettiin kavereiden kanssa juhlistamaan tätä ilon juhlaa Wieniin muutamalle glühwein-kupposelle ja nepalilaisen ruuan ääreen.  









Sen verran ketku kun olen, niin huiputin jälleen kaikkia. Tai no olihan mulla 2 partners in crime - Jussi ja Anni. Jussi oli järjestänyt kotiin pikkujoulut, jotta kaikki oli koolla ja Anni tuli mua noutamaan lentokentältä. <3 Eli saavuin oletettua aikaisemmin Suomeen (niinkun silloin Jenkeistä aikoinani..) Skypettelin vielä Vammalasta kotiin ja toivottelin hyvät pikkujoulut, tietysti vielä muistin harmitella kun en ole itse mukana siinä ilonjuhlassa. Kaikki lähti saunaan ja minä menin kotiin. Hih, oli siinä ylläripylläriä kerrakseen kun porukka tuli saunasta! Hih. Kiitos Jussille kun leipoi synttärikakunkin ja kaikkea! <3 Oli hauskaa! Ja ihanaa nähdä kaikki rakkaat saman juustolautasen ympärillä. <3